|
MUN EKA KERTA - ensiesiintyjien Musteklubi 11.12. |
|
|
|
|
Ensiesiintyjien Musteklubi tiistaina 11.12. Café Miloussa (Asemakatu 21) Oulussa alkaen klo 21.
On pöytälaatikkorunoilijoiden aika astua esiin!
Paljon esiintyneet kirjoittajat vetävät show'nsa tottuneesti, tutuin maneerein ja varmoin ottein. Miten käy heille, jotka astuvat ensimmäistä kertaa tuotostensa kanssa esiin muiden kuultavaksi?
Oululainen kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry. järjestää illan raapustelijoille, jotka eivät ole ennen esittäneet tekstejään julkisesti. Ajatuksena on, että vertaistuki rohkaisee ja rohkea runon roikaisee, niin kuin yksi illan esiintyjistä etukäteen arvelee.
Lavalla nähdään muun muassa Toni Hämäläinen, Janne Mattila, Pekka Parpala, Kirsi Perttola-Ylinampa ja Anna Vasala. Lisäksi tilaisuudessa on vapaa mikki, eli yleisö voi esittää omia tekstejään. Myös kokeneemmat esiintyjät ovat tervetulleita.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Lisätietoja: Katariina Parhi / Huutomerkki ry. p. 050 34 49 482
|