Menu Content/Inhalt
left
Muusajuhlien ohjelmisto julkaistu PDF Print E-mail

Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaali juhlii viidettä festivaalivuottaan 30.8.-7.9.2008. Muusajuhlien nimi on vaihtunut kaupunkifestivaalista sanataidefestivaaliksi, sillä vaikka muusat edustavat useita taiteenlajeja, niin heitä muistetaan sekä kunnioitetaan pääasiassa sanataiteen keinoin. Muusajuhlien jokainen festivaalipäivä on omistettu yhdelle yhdeksästä antiikin muusasta. Oulun Muusajuhlat on kunnianosoitus muusille, jotka suuri yleisö tuntuu unohtaneen.

Oulun Muusajuhlilla esiintyvät monet puhutun ja esitetyn sanan mestarit. Esiintyjäkaartiin kuuluvat muun muassa Teemu Hirvilammi, Kari Aronpuro, Tommi Liimatta, Risto Oikarinen, Essi Kummu, Jyrki Mäki, Otto Grundström, Heli Slunga, Hanna Hauru, Leevi Lehto sekä Olli Heikkonen. Kaukaisin vieras, Tomomi Adachi, saapuu Japanista. Adachi on äänirunouden ja äänitaiteen kansainvälisesti näkyvimpiä nimiä.

Yhdeksänpäiväisen festivaalin ohjelmakirjo on laaja. Muusajuhlien avajaispäivänä 30.8. järjestetään Poetry Slamin suomenmestaruusfinaali ensimmäistä kertaa Oulussa. Seudun kirjallista toimintaa esittelevät Minimessut pidetään Oulun kaupunginkirjastolla 1.-6.9. Minimessujen yhteydessä on ohjelmanumeroita sekä kirjanjulkistamistilaisuuksia.

Rauhalan Muusa-klubilla julkaistaan Muusa-kirjoituskilpailun parhaat. Ylituomari Jukka Heinänen arvioi lyhytdraamatekstit. Joni Pyysalon kirjoittajakoulutusviikonloppu syvennytään runouden pariin Oulun lyseon lukiossa 6.-7.9.

Henkisten Lajien mestaruuskisojen merkeissä kilpaillaan toista kertaa. Lajeina ovat viime vuodelta tutut telepatia, telekinesia sekä teleportaatio. Oulun uusi Henkinen Mestari kruunataan sunnuntaina 7.9. Muusajuhlat levittäytyvät myös lähikuntiin, sillä niin Hailuodossa, Muhoksella, Iissä kuin Limingassakin järjestetään runoklubi. Lisäksi Muusajuhlat valtaavat Oulu Radion taajuudet aamuisin.

Muusajuhlat on suunnattu kirjallisuudesta kiinnostuneille ihmisille. Muusajuhlia koordinoi oululainen kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry, joka kokoaa ohjelmiston yhteistyössä alueen kulttuuritoimijoiden kanssa. Muusajuhlat tekee tänäkin vuonna yhteistyötä Oulun päivien 5.-7.9. kanssa. Uutena yhteistyökumppanina on Kadonnut kaupunki -festivaali 6.-13.9.2008.


Muusajuhlien ohjelmistoon pääset tästä

 
left