|
Muusa-kirjoituskilpailun palkinto neljään osaan |
|
|
|
|
Neljättä kertaa Oulun Muusajuhlien yhteydessä järjestetyn Muusa-kirjoituskilpailun palkinnot on jaettu. Kilpailun tuomari, Oulun kaupungin teatterin dramaturgi-käsikirjoittaja Jukka Heinäsen syynissä palkituiksi nousivat Sari Harsu Tampereelta, Anni Kynsilehto Tokiosta, Jorma Luoma Vantaalta sekä Nina Petander Turusta.
Kirjoituskilpailussa haettiin tänä vuonna lyhytdraamatekstejä. ”Nivaskassa ei ollut tekstiä, joka olisi noussut selkeästi muitten yläpuolelle”, kommentoi Heinänen. ”Palkitut tekstit ovat kukin ansioituneita jollain osa-alueella.”
Kilpailun tulokset julkistettiin Muusajuhlien Muusa-klubilla keskiviikkona 3.9. Kukin palkituista vastaanottaa sadan euron rahapalkinnon. Lisäksi ylioppilasteatteriliitto SYTY ry:n jäsenteatterit varaavat oikeuden esittää palkitut tekstit. Kilpailun esiraati koostui Oulun Ylioppilasteatteri ry:n jäsenistä.
Muusa-kirjoituskilpailu on tarkoitettu kaikille kirjoittajille, jotka eivät ole julkaisseet omaa kaunokirjallista teosta. Omakustanteet tai antologiat eivät ole este osallistumiselle. Kilpailutöiden tulee olla ennen julkaisemattomia sekä esittämättömiä. Huutomerkki ry järjesti Muusa-kirjoituskilpailun tänä vuonna yhdessä Ylioppilasteatteriliitto SYTY ry:n, Oulun Ylioppilasteatterin, Aikakauslehti Kaltion ja Nispero Kirjakahvilan kanssa.
|