Menu Content/Inhalt
left
Musteklubi PSK Kaupunnissa 23.5.2009 PDF Print E-mail

Huutomerkin viimeinen musteklubi pidetään ennen kesätaukoa lauantaina 23.5. ravintola PSK Kaupunnissa.

Ohjelma on jälleen korkeatasoinen mutta siitä huolimatta viihdyttävä.

Pudasjärveläinen kuvanveistäjä-elämäntapataiteilija Kari Tykkyläinen tuo mukanaan sikarilaatikko-blueskitaransa sekä itänaapurintyttönsä Alonan. He esittävät suomalais-venäläis-amerikkalaista rootsmusiikkia
tulkiten rouhealla tyylillään muun muassa venäläisiä porno- ja kansanlauluja.

Vastapainona tälle oululais-ambomaalainen Lotta yhdistelee folkkia ja poppia herkissä mutta intensiivisissä lauluissaan.

Perinteisemmästä sanataiteesta yleisö saa nauttia tämän kevään J. H. Erkon runokilpailun voittajan, vasta 19-vuotiaan oululaisen Miki Liukkosen esittäessä runojaan debyyttikeikallaan.

Veteraaniosastoa edustaa viisi teosta julkaissut kirjailija Hanna Hauru, joka proosarunoillaan maalaa surrealistisia ja voimakkaasti latautuneita tunnelmia.

Tilaisuus kestää klo 20-22, joten paikalle kannattaa saapua ajoissa.

Perinteiseen tapaan myös yhdistyksen jäsenet ja muu yleisö ovat tervetulleita esittämään omia runojaan.

Niin, ja kuulu reportteri, runoilija ja musiikki-enthusiasti Jukka Turunen soittaa vielä mielettömän hyviä levyjä illan päätteeksi!

 
left