Antiikin Hesiodosta mukaillen:
”Vaikka ihmisellä olisi tuskaa vaikeroivassa sielussaan hän unohtaa raskasmielisyytensä eikä lainkaan muista suruaan kun jumalattarien lahjat hänet pian näistä kääntävät.”
Muusat, nuo antiikin yhdeksän runotarta ovat inspiroineet taiteen ja tieteen tekijöitä antiikin ajoista asti. Me tarvitsemme muusia tänäänkin. Ne paitsi innoittavat taiteilijoita, myös ravitsevat meitä jokaista. Muusat tuovat taide-elämysten kautta mieliimme muistoja, tuoksuja ja tunteita, jotka ovat joskus koskettaneet meitä ja avaavat uusia universumeja lukemisen, kokemisen ja katsomisen kautta.
Kahdeksatta kertaa järjestettävä poikkitaiteellinen Oulun Muusajuhlat sanataidefestivaali ylittää perinteisiä taiteen rajoja yhdistelemällä monia eri taiteenlajeja keskenään.
Tapahtumissa, joita on lähes viisikymmentä, kuullaan perinteiseen tapaan runoesityksiä, kirjailijahaastatteluja ja kirjallisuuskeskusteluja, mutta mukaan mahtuu myös mm. sarjakuvaa, elokuvaa, tanssia, musiikkia, stand-up -komiiikkaa ja kirjoittajakoulutusta, sekä ennenkaikkea mielenkiintoisia ja tenhovoimaisia esiintyjiä eri puolilta Suomea.
Muusajuhlien esiintyjiin kuuluvat tänä vuonna mm. M. A. Numminen, Heli Laaksonen, Ismo Leikola, Miki Liukkonen, Joose Keskitalo ja Mirel Wagner. Tapahtumia on paitsi Oulussa, myös ympäristökunnissa kuten Lumijoella, Oulunsalossa ja Iissä.
Ohjelmistolla on ollut tapana vielä loppumetreillä elää ja täydentyä, joten ajantasalla pysyäkseen kannattaa välillä käydä vilkuilemassa näitä sivuja.
Festivaalia koordinoi oululainen kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry. Tiiviisti mukana tekemisessä on ollut lukuisa joukko pohjois-suomalaisia taiteen ja kulttuurin tekijöitä, kiitos siitä kaikille heille. Ennen kaikkea kiitos Oulun Juhlaviikoille, jonka yksi tapahtumakokonaisuus Muusajuhlat on.
Tervetuloa Muusajuhlille etsimään uusia innoituksen lähteitä!
Kari Miettunen
tapahtumatuottaja
Huutomerkki ry
Jyrki Korpua
puheenjohtaja
Huutomerkki ry